Finnpark avasi viime syksynä  verkkopalvelun sopimuspysäköintiasiakkaille.

Pysäköintioikeuksien jonottaminen siirtyi näin sähköiseen maailmaan. Samalla sopimuspysäköintiasiakkaat voivat hallinnoida tietojaan ja esimerkiksi irtisanoa sopimuksiaan verkossa. Tavoitteena on myöhemmässä vaiheessa laajentaa verkkopalvelun tarjontaa myös lyhytaikapysäköintiasiakkaille soveltuvin palvelukonseptein ja tuottein.

Mistä tässä oikein on kysymys? Pysäköintihän on vain väline muiden palveluiden saavuttamiseksi. Miksi kukaan haluaisi pysäköidä verkossa? ”Meillä on noin 5000 sopimusasiakasta, ja tuhansia lyhytaikapysäköintiasiakkaita. Fyysisessä asiakaspalvelupisteessämme heistä käy murto­osa. Jokaisessa asiakastyytyväisyyskyselyssä he kertovat haluavansa tietää enemmän palveluistamme. Meidän on kohdattava asiakkaamme siellä, missä he liikkuvat; kadulla tai verkossa”, totesi Finnparkin ICT-johtaja Tami Koivuniemi P-Newsin haastattelussa syksyllä 2011.

Läsnäolosta luksusta.

Aktiivisempi läsnäolo digitaalisessa maailmassa ei tarkoita sitä, että pysäköinnin tavoite on olla päiväsi polttava puheenaihe. Itse asiassa asia on juuri päinvastoin. Tavoite on tarjota niin sujuva yhteys palveluntarjoajaan, ettet edes huomaa asioineesi pysäköintilaitoksessa. Sen sijaan, että kierrät tuskaista ympyrää teatterin tai rautatieaseman lähikortteleissa peläten myöhästyväsi näytöksestä tai junasta, voit ehkä tulevaisuudessa varata pysäköintipaikan jo teatteri- tai junalipun yhteydessä. H-hetkellä vain sujahdat P-taloon ja jatkat matkaasi viettämään aikaa sinne, missä todella haluat olla.

Ja todettakoon vielä, että pysäköinti voi olla paljon enemmän kuin auton asettamista valkoisilla viivoilla rajatulle alueelle.  Sen todistaa ”hollywoodilainen” (Helsinki-Vantaan lentokentällä käytössä oleva) Valet Parking -palvelukonsepti, jossa auto jätetään osaavan henkilökunnan pysäköitäväksi: pysäköintikokemuksessa voi olla myös ripaus luksusta!

Pakkanen seisauttaa usein veret jo siinä vaiheessa, kun aamulla katsot lämpömittaria huurteisen ikkunan läpi. Hieraiset silmistäsi viimeiset unihiekat ja huomaat, että totta se on: elohopea on laskenut järkyttävän alas. Viisas valmistautuu päivän haasteisiin pukemalla villaa ylle ja alle. Varustautuminen on kaiken a ja o.

Viime päivien uutiskuvat mm. Sveitsin Genevejärven rannalle pysäköidyistä, jääpatsaita muistuttavista autoista ovat kuitenkin hyvä esimerkki siitä, ettei täällä Pyhä- ja Näsijärven välisellä kannaksella asiat olekaan välttämättä niin pahasti. Autoon pääsee lopulta melko pienellä vaivalla sisälle. (Katso Iltalehden kuvat täältä)

Harvoilla on onni pitää autoa tallin lämmössä eikä monilla ole käytössään edes pistokepaikkaa: lohkolämmittimen käyttö ei tällöin onnistu. Silloin auto on jätettävä kylmästi kylmilleen kadun varteen tai parkkipaikalle.

Yhden kylmäkäynnistyksen sanotaan vastaavan jopa tuhatta ajokilometriä tai sataa normaalia käynnistystä. Pakkasella autoilija kohtaa usein myös erilaisia hyytymisongelmia. Sen lisäksi, että auto ei välttämättä käynnisty, se saattaa pysähdellä pitkin matkaa, merkkivalot palavat ja akku tyhjenee. Monet pitävät esimerkiksi takalasin ja penkkien lämmittimiä päällä turhan pitkään, ja sähkölaitteiden käyttö syö tietysti akkua.

Jäähdytinneste ei aina kestä kovenevaa pakkasta, jolloin se saattaa jäätyä ja siitä seuraa moottoriongelmia. Myös tankki kannattaa pitää mahdollisimman täynnä, sillä silloin kondensoitunutta vettä kertyy vähemmän ja jäätyminen vaikeutuu. Etenkin diesel-autoissa suodattimiin voi kertyä vettä ja se aiheuttaa ongelmia polttoaineen saantiin.

Erityisen kuluttavaa on lyhyt kaupunkiajo. Tampereen keskustassa lämpimiä pysäköintipaikkoja tarjoavat mm. P-Frenckell ja P-Koskikeskus – ja ensi talvena tietysti myös ”P-Hämppi”. Se onkin erityisen kätevä paukkupakkasilla autoilevalle, koska lämpimässä ja valoisassa pysäköintiluolassa on näppärä liikkua paikasta toiseen. Auto säästyy monelta kylmäkäynnistykseltä, kun voit jättää sen ”P-Hämpin” suojiin asioidessasi kaupungilla.

Ikävien tilanteiden välttämiseksi paras ohje on auton säännöllinen huoltaminen. Akku, sopivat öljyt, sähköliitokset ja sytytystulpat ovat tärkeimmät huomioitavat asiat ääriolosuhteissa autoilevan kannalta. Niiden villahousujen lisäksi, tietysti.

Tarinan mukaan Grönlannin asukkailla inuiteilla on ainakin 50 ellei jopa sata sanaa lumelle. Monissa kulttuureissa pärjätään kuitenkin sillä yhdellä ja ainoalla lumi-sanalla. Suomen kielessä lunta kuvaavia sanoja löytyy kymmenittäin – ja näinä myräkkäisinä päivinä herkkäkorvainen tarkkailija on saattanut huomata, että monilla autoilijoilla on lisäksi noin 50 kirosanaa ja sadatusta, jotka tavalla tai toisella aiheutuvat lumesta.

Auton löytyminen aamulla lumihangen alta on kuin onnellinen sattuma. Mikä tuosta iglurivistöstä muistuttaa muodoiltaan eniten juuri minun autoani? Pitkää pinnaa vaaditaan liikenteessä aina, mutta talvella rauhallisesta ja lujasta luonteesta on erityisen paljon hyötyä. Voisiko sitä jopa kehittää jollakin keinolla?

Ainakin varautuminen on hyvästä. Aika on tärkein tekijä, sitä on varattava normaalia enemmän. Lisäksi kaksi avainsanaa liikenteessä, jotka on aina hyvä muistaa: tilannetaju ja tilannenopeus.

Oikeat ja riittävät varusteet autossa auttavat merkittävästi. Jo pelkkä tieto siitä, että hädän hetkellä apuväline on lähellä, helpottaa.

• Jääraappa ja lumiharja, vaikka kaksin kappalein, jotta kanssamatkustajakin voi tarvittaessa osallistua talkoisiin.
• Vetoköysi – kaiken varalta
• Käynnistyskaapelit
• Hiekkaa tai suolaa
• Taskulamppu ja lapio
• Jäätymisenestoaine, lukkosula
• Silikonia ovien ja ikkunoiden tiivisteisiin

Lumessa ja sohjossa tarpominen on raskasta puuhaa. Räntäsade ja navakka vastatuuli ovat vastenmielisiä myös meille epävakaisten kelien karaisemille suomalaisille, puhumattakaan parempiin sääolosuhteisiin tottuneille turisteille. Ensi talvena on jo mahdollista pysäköidä auto lumelta ja kylmältä suojaan Finnparkin uutuuttaan hohtavaan pysäköintiluolaan Hämeenkadun alle. Tuulta ja tuiskua kammoksuva shoppailija voi näppärästi liikkua Koskipuiston ja Tullin alueen väliä tarvittaessa vaikka kokonaan ulos astumatta.  Auto ajetaan ilmavaan ja valoisaan pysäköintiluolaan ja ostoksille voi nousta esimerkiksi Koskipuiston (Suomen Pankin aukiolta), Stockmannin tavaratalon tai rautatieaseman kohdalta. Kätevää ja sujuvaa: liikkuminen paikasta toiseen on tehty turvalliseksi myös jalankulkijat huomioiden.

Talviautoilun avainsanat ovat tilannetaju ja tilannenopeus. Pidetään ne mielessä ja toivotaan turvallisia ajokilometrejä kaikille – kinoksista ja liukkaista keleistä huolimatta!

Tarina kertoo, kuinka rinnakkain pysäköidyn polkupyörän ja auton kuljettajat sattuivat noutamaan ajoneuvonsa yhtä aikaa. Muutama sananen säätilasta vaihdettiin autokuskin pakatessa ostoksiaan repsikan puolen jalkatilaan ennen kuin kumpikin nousi ajoneuvonsa kyytiin lähteäkseen matkaan. Auton kuljettaja hymyili  ja heilautti iloisen tervehdyksen ikkunan takana heiluttavalle, samaan aikaan liikkeelle lähtevälle polkupyöräilijälle. ”Hyvinhän me samalle kaistalle mahdutaan”, hän pohti, kun polkupyöräilijä ajoi auton rinnalla liikenteen joukkoon.

Nopeuden noustessa autokuski vilkaisi sivuikkunasta ja hämmästyksekseen näki, että pyöräilijä polki edelleen auton rinnalla ja heilutti innokkaasti. Autokuskia alkoi jo hiukan harmittaa ja hän heilautti kättään takaisin hieman ärtyneenä ja painoi rivakasti kaasua. Mutta polkupyöräilijä aina vain pysyi sinnikkäästi auton rinnalla. Kun toinen ja kolmaskaan kaasun painallus ei saanut pyöräilijää jättäytymään jälkeen, autoilija avasi ikkunan ja huusi pyöräilijälle: ”Joku vauhtiin hurahtanut maantiepyöräilijä vai?” Tukahtunut vastaus kuului: ”Ei, kun takinhelma autonoven välissä!”

Yksi lensi yli rotvallin reunan

Usein pyöräilijät, jalankulkijat ja autoilijat joutuvat ankariin väittelyihin kunkin ryhmän puolustaessa omaa tilaansa ja oikeuttaan liikkua rauhassa kaupungin keskustassa. Polkupyörille ei tunnu löytyvän sijaa rotvallin reunan kummaltakaan puolelta. Jalankulkijat tahtovat pyörät ajoradan reunaan ja autoilijat toivovat heidän ajavan jalkakäytävällä. Aina sopukaan ei anna sijaa, kun esimerkiksi ruuhka-ajat tai rakennustyömaat ahdistavat keskustan kulkijat jonottamaan kapeille kulkuväylille.

Kuitenkin polkupyöräilijät ovat osa kaupunkiliikennettä ja heille on tarjottava yhtäläiset mahdollisuudet helppoon ja joustavaan liikkumiseen keskustassa. Pyöräilyreitteihin onkin kiinnitetty jatkuvasti enemmän huomiota kaupunkisuunnittelussa. Uusia erilaisia keinoja kevyen liikenteen parantamiseksi suunnitellaan ja otetaan käyttöön mahdollisuuksien mukaan myös Tampereella. Onneksi keskustaa kehitetään siten, että tulevaisuudessa jokaisella meistä on entistä paremmin tilaa nauttia kotikaupunkimme kaduista.

Pyörä parkkiin pyöräparkkiin

Kuten autolla, myös pyörällä keskustaan saavuttaessa pitäisi ajoneuvo saada pysäköityä helposti. Liikkeet eivät toivo polkupyöriä näyteikkunoidensa eteen, ja harmittaahan se domino-efektillä kaatuneiden polkupyörien kasan pohjalta oman ajokin etsiminenkin. Puhumattakaan turvallisuudesta: turhankin tuttu on tilanne, jossa huomaa pyörän kadonneen kaupassa käynnin tai työpäivän aikana.

Jatkossa Finnparkin Tampereelle kehittämissä pysäköintiratkaisuissa huomioidaan pyöräilijöiden tarpeet entistä paremmin. Keskustan liikenne- ja pysäköintiratkaisut ovat yhtenäinen ja elävä kokonaisuus, jossa kaikille halutaan tarjota lisää turvallisuutta, järjestelmällisyyttä ja tilaa, olipa ajoneuvossa sitten pyöriä kaksi tai neljä!

Monipuolinen maksuvälinevalikoima helpottaa elämää. Enää ei tarvitse kerätä kolikoita autoon tai taskun pohjalle vaan esimerkiksi sirukortilla maksu sujuu helposti useimmissa P-kohteissa. Mutta joskus tilannetta ei pelasta edes sirukortti.

Erään pysäköijän tarina:
’Oli loskainen talvipäivä. Astelin kengät litisten P-taloon ja haaveilin jo hetkestä, jolloin voisin vajota kotisohvalle. Olin juuri saapunut maksuautomaatille ja kaivoin pysäköintilipuketta lompakostani, kun kuulin takaani ääntä.

Minua lähestyi hengästynyt nainen. Hänen tyylikäs huopakangastakkinsa oli polviin asti märkä ja hänellä oli syli täynnä tavaraa ja jotain hampaidensa välissä. Hän pysähtyi kohdalleni ja yritti sanoa jotain. Hetken kuluttua ymmärsin nypätä pysäköintilipukkeen hänen suustaan. Nainen työnsi syliini tavaravuorensa ja alkoi kertoa kaivellen samalla kuumeisesti taskujaan:

”Tulin hakemaan autoani, ja huomasin, että lompakkoni oli kadonnut. Soitin poliisilaitokselle. Siellähän se oli, tosin käteinen oli varastettu. Lähdin juosten hakemaan sitä, koska minulla on kiire mieheni 50-vuotisjuhliin. Palatessani poliisilaitokselta käsilaukkuni hajosi ja kaikki sen sisältö putosi loskaan. Keräsin tavarani, mutta puhelin taisi hukkua loskaan, koska nyt en löydä sitä mistään. Pyysin ohikulkijalta kolikoita, jotta saan pysäköintini maksettua, kun minulla ei ole muuta kuin sirukortti. Pidätkö tavaroitani, kunnes saan pysäköintini maksettua?”

Tottelevaisesti väistin automaatilta. Kerroin rouvalle, että P-Tullissahan voi maksaa sirukortilla. Kuultuaan sanani nainen kääntyi ympäri ja salamat leiskuivat hänen levinneen maskaran ympäröimissä silmissään: ” Ei voi olla totta! Minun autoni on P-Tullintorissa! Minä olen väärässä pysäköintitalossa!”

Tuskastunut nainen keräsi tavaransa sylistäni ja säntäsi ovien suuntaan. Huokaisin ja maksoin pysäköintini, sirukortilla tietenkin. Kääntyessäni takaisin silmiini osui jotain. Lattialla lojui hampaanjäljillä koristeltu pysäköintilipuke, joka julisti iloisesti: ”I love P!”’

Seuraava blogi julkaistaan tammikuussa 2012.
Toivotamme sujuvia pysäköintikokemuksia ja iloista joulua!